Tekstit: Heli Etu-Sihvola ja Ulla Moilanen

Luistarista löydettiin esineellisiä ruumishautoja yli viiden vuosisadan ajalta. Osa haudoista oli kokonaan esineettömiä, mutta osassa oli koruja ja aseita. Tällä sivulla on esitelty muutamia esimerkkejä Luistarin löydöistä ja viikinkiajan hautajaiset.

LUISTARIN MEROVINGIAIKA (noin 600-800 jaa.)

Merovingiajaksi (noin 600–800 jälkeen ajanlaskun alun) kutsuttu ajanjakso on saanut nimensä Keski-Euroopassa hallinneen merovingisuvun mukaan. Luistarin merovingiajan hautalöydöt sisältävät erilaisia koruja ja aseita sekä ihmisten ja eläinten luita. Esineiden tyypit eroavat edeltävän kansainvaellusajan ja merovingiaikaa seuraavan viikinkiajan esineistä. Luistarissa oli säilynyt merkkejä erilaisista hautarakenteista, vaikka puuta oli säilynyt hyvin harvoin. Hautojen päällä oli erilaisia kiveyksiä. Merovingiajan haudat kaivettiin aluksi riveihin suurimmaksi osaksi lounas-koillinen-suuntaisiksi, mutta suuntaa muutettiin oletettavasti jostakin ideologisesta syystä noin 90 astetta merovingiajan loppupuolella.

Naisten korumuoti oli kehittynyt todennäköisesti skandinaavisista esinemuodoista. Näitä tasavartisiksi soljiksi ja rapusoljiksi kutsuttuja koruja on löydetty muualta, mutta Luistarin löydöistä puuttuvat solkien vanhimmat mallit. Sen sijaan kaivauksissa löydettiin mahdollisesti paikallista valmistusta olevia solkien kopioita. Tämän perusteella on tulkittu, että  Luistarin vanhimmat ruumishaudat olisi tehty hieman merovingiajan alun jälkeen, siinä vaiheessa kun alkuperäisistä tuontiesineistä oli kehitetty omia versioita. Valtaosa vanhimmista merovingiajan haudoista vaikuttaa olleen naisten hautoja, minkä vuoksi Lehtosalo-Hilander on pohtinut sellaistakin mahdollisuutta, että Luistari olisi ollut alun perin vain naisille tarkoitettu kalmisto. Merovingiajan hautoja oli ollut arviolta noin 100, mutta myöhemmät haudat olivat tuhonneet osan vanhimmista.

Miesten haudoissa oli vaatteista säilyneitä solkia ja yksinkertaisia koruneuloja sekä erilaisia aseita. Löytöihin kuuluu väkäsellisiä keihäänkärkiä eli angoja, kilpien rautaisia keskikupuroita, erilaisia puukkoja ja tulusrautoja sekä tulen iskemiseen käytettyä piikiveä. Osa aseista on tyypiltään balttilaisia, osa todennäköisesti Suomen alueella kehitettyjä tyyppejä.

Tasavartiset pronssisoljet olivat tyypillisiä merovingiajan koruja. Niillä kiinnitettiin vaatteita olkapäiden kohdalta (KM18000:1237). Kuva: Ulla Moilanen.

Savimassasta ja lasista tehdyt helmet ovat peräisin Luistarin haudasta numero 1062 (KM26695:20; Kuva: Museoviraston Kuvakokoelmat). Samassa haudassa oli hautaesineinä myös käärmesolki, rapusolki ja rautainen sankasolki. Jos vauraus lasketaan metalliesineinä ja helminä, tämä hauta oli Luistarin merovingiajan naisten haudoista ehkä rikkaimmin varusteltu ja kiinnostava senkin vuoksi, että osa esineistä oli ulkomaista tuontia.

Seppä Joona Peltoniemen tekemiä rapusolkia ja takimmaisena lintuneula, jollaista ei ole löydetty Luistarista, mutta yksi lähimmistä löydöistä on Euran Käräjämäeltä. Kuva: Ulla Moilanen.

Merovingiaikaisen haudan numero 20 esineistöä

Heittokeihäs eli ango oli tyypillinen merovingiajan ase (KM18000:1221). Kuva: Ulla Moilanen.

 

Kilvestä on säilynyt rautainen keskikupura, joka on kotimaista tyyppiä (KM18000:1225). Kuva: Ulla Moilanen.

 

Haudassa oli hevosen kuolaimet (KM18000:1226). Kuva: Ulla Moilanen.

 

Asusta oli säilynyt osa vyötä (KM18000:1223). Kuva: Ulla Moilanen.

LUISTARIN VIIKINKIAIKA (noin 800-1050 jaa.)

Viikinkiajan alussa näkyy Luistarissa osittainen hautaustapojen muutos. Hautoihin laitettiin selkeästi aiempaa enemmän tarve-esineitä. Aiemmasta poiketen useissa haudoissa oli myös yksi tai useampi keramiikka-astia. Naisten haudoissa oli tämän lisäksi usein sirppejä ja miesten haudoissa viikatteita. Lisäksi on löydetty puusta ja tuohesta tehtyjen astioiden jäänteitä.

Naisten merovingiajan solkimuoti vaihtui melko lyhyessä ajassa viikinkiajan pyöreisiin länsisuomalaisiin solkiin. Vaatteisiin kuuluneita esiliinoja ja viittoja koristeltiin myös erilaisilla pronssilankakuvioilla. Tämä muoti esiintyi 900-luvulla miestenkin vaatteissa, erityisesti viitoissa ja vöissä. Naisten korustot ja miesten soljet olivat Länsi-Suomessa erityisen massiivisia 900-1000-luvuilla ennen viikinkiajan päättymistä. Tämä koski erityisesti heitä, joilla oli tällaisiin koruihin varaa. Luistarista on viikinkiajalta myös esineettömiä hautoja. Osa niistä kuuluu aivan pienille lapsille.

Naisten koruissa oli läpi viikinkiajan eri materiaaleista tehtyjä helmiä sekä pronssista ja hopeakolikoista tehtyjä riipuksia. Luistarissa säilyneestä kallosta on myös löydetty jälkiä mahdollisesti otsaa koristaneista tinariipuksista. Joissakin erityisen rikkaissa viikinkiajan loppupuolen haudoissa oli massiivia pronssiketjuja, jotka roikkuivat kupurasolkiin kiinnitetyistä ketjunkantajista. Yksi tällaisista haudoista on Euran emännän hauta.

1000-luvulle ajoittuvassa haudassa numero 35 ei ollut Euran emännän tapaan pyöreitä kupurasolkia, mutta ketjunkannattimet, pronssiketjua ja kaksi riipusta, joista toinen on selkeästi ristin muotoinen (KM18000:1446). Kuva: Ulla Moilanen.

Pyöreä tappikoristeinen kupurasolki (Hjalmar Appelgrenin nimeämää D-tyyppiä) on viikinkiajan lopun korumalli, jonka eri muunnoksia tehtiin pitkin Länsi-Suomea. Yksi tällainen solki on löydetty Tanskasta saakka. Solkia pidettiin pareittain olkapäillä. Kuva: Ulla Moilanen.

Erilaisia hevosenkenkäsolkia viikinkiajan miesten haudoista. Osassa on kiinni säilyneitä tekstiilijäänteitä. Vasemmalta oikealle, ylin rivi: KM22346:763, KM22346:447 ja KM18000:3176. Keskimmäinen rivi: KM18000:2, KM18000:1163 ja KM18000:4224. Alin rivi: KM18000:2531, KM18000:2167 ja KM22356:351. Kuvat: Ulla Moilanen.

Petersenin H-tyypin miekka haudasta numero 844 (KM24740:242). Miekan nupissa on hopealankakoristelua. Museoviraston Kuvakokoelmat.

Viikinkiajan keihäänkärkiä Luistarista. Vasemmalta oikealle: KM18000:1997, KM18000:2004 ja KM18000:1947. Kuvat: Ulla Moilanen.

Miekkoja tutkiva arkeologi, seppä Mikko Moilanen ja haudan 510 miekan ennallistus. Kuva: Ulla Moilanen.

Skandinaavinen Borre-tyylinen viitansolki, eli ns. “sudenpääsolki” Luistarin haudasta 135 (KM18000:2394). Vastaavia solkia on löydetty useista kohteista viikinkien idäntien varrelta. Solkien valinmuottien osia on löydetty Mälarenin alueelta (Hedenstierna-Jonson 2006). Kuva: Ulla Moilanen.

LÄHTEITÄ

Hedenstierna-Jonson, Charlotte 2006. Borre style metalwork in the material culture of the Birka warriors : an apotropaic symbol. Fornvännen 2006(101):5, s. [312]-322.

Lehtosalo-Hilander, Pirkko-Liisa 1982b. Luistari II. The Artefacts. SMYA 82:2.

Lehtosalo-Hilander, Pirkko-Liisa 2000. Kalastajista kauppanaisiin. Euran esihistoria.

Tiesitkö?

Hautojen erilaiset soljet, pronssispiraalikoristeet ja aseEt ovat Luistarin tärkeimpiä ajoittavia esinelöytöjä. Esineistön perusteella on tehty sellainen tärkeä havainto, että merovingiajan ja viikinkiajan esineistön välillä ei ollut ainakaan täällä hidasta vaihettumista, vaan esinemuoti muuttui selkeästi 700/800-lukujen vaihteessa.

Kypärälöytöjä ei Luistarista tai muualtakaan Suomesta viikinkiajalta tunneta. Miekkoja ja keihäänkärkiä sitä vastoin on löytynyt paljon, Lounais-Suomesta niitä tunnetaan jopa enemmän kuin Keski-Ruotsista.

Hauta 281: VIIKINKIAJAN HAUTAJAISET

Hauta numero 281 on yksi Luistarin hieman yli kymmenestä vähintään kahden ihmisen haudasta. Tähän puukammiohautaan oli haudattu kaksi ihmistä kylkiasennossa kasvot vastakkain. Haudatut oli ilmeisesti peitelty tuohella. Haudan pääpuolessa, hautakammion ulkopuolella, oli koira ja haudan päädyssä oli kookas kivi.

Vasemmanpuoleinen henkilö oli arviolta noin 180 cm pitkä (Luistari I:37). Hänen mukanaan haudattuun esineistöön kuului sormus ja veitsi. Oikeanpuoleinen henkilö löydettiin Petersenin X-tyypin miekan alta. Miekan alla olleen henkilön asuun kuului pronssispiraaleilla koristeltu tupsuvyö ja haudasta löytyi muita spiraalikoristeita, mm. samanlainen spiraalipyörylä, jollaisia on löytynyt muistakin Luistarin viikinkiajan miesten haudoista. Lisäksi hänellä oli luu- tai sarvikahvainen väkipuukko ja pienempi puukko. Vaatteita oli kiinnittänyt suuri hevosenkenkäsolki (KM18000:3176). Hänellä oli myös pronssispiraalikoristeinen vyö. Haudassa oli säilynyt myös keihäänkärkiä, viikate ja sakset tai keritsimet ja sormuksia. Lehtosalo-Hilander on pitänyt hautaa esineistön perusteella kahdelle miehelle kuuluvana, sillä haudassa ei ollut suoraan naiseen viittaavaa esineistöä, kuten esiliinan spiraaliristikkoa, koruja tai muita selkeitä naisen puvun osia.

Haudattujen henkilöiden suhteesta voidaan esittää erilaisia teorioita. Lehtosalo-Hilanderin kirjoittaman haudan esittelytekstin mukaan toinen vainajista ollut ollut isäntä ja toinen hänen poikansa. orjansa tai palvelijansa. Hänen mukaansa henkilöt olisivat voineet kuolla väkivaltaisesti, mistä syystä heidät olisi haudattu yhdessä (Lehtosalo-Hilander 1982a: 36). Samaan hautaan asettamiseen on voinut olla myös jokin muu, esimerkiksi käytännön tai pakon sanelema syy. Kasvokkain hautaamista ja vainajien toisiaan syleilevää asentoa voidaan kuitenkin pitää merkkinä haudattujen vainajien välillä olleesta emotionaalisesta siteestä (Herva 2001; Moilanen 2015). Vastaavia rautakaudelle ajoittuvia yhdessä haudattuja miehiä on eurooppalaisissa tutkimuksissa ehdotettu esimerkiksi veljiksi, homoseksuaaleiksi ja taistelutovereiksi (Moilanen 2015).

Haudattujen sukulaisuussuhteita on mahdollista selvittää DNA:n tai luissa esiintyvien geneettisten piirteiden avulla, mutta tämän haudan kohdalla vastaavat analyysit eivät onnistu. Vasemmanpuoleisen vainajan luita ei nimittäin saatu talletettua kokoelmiin luiden huonon kunnon vuoksi. Tämän henkilön tarkempi tutkimus on siksi mahdotonta muuten kuin kaivausdokumenttien ja esineiden avulla. Luonnontieteelliset menetelmät eivät myöskään kertoisi vainajien välisistä sosiaalisista suhteista, kuten ottolapsuudesta tai -vanhemmuudesta tai samaan ryhmään kuulumisesta, esimerkiksi Lehtosalo-Hilanderin ehdottamasta aseveljeydestä. Miekan alle haudatusta henkilöstä on kuitenkin säilynyt kaksi hyväkuntoista hammasta (KM18000:3190), joista on otettu erilaisia näytteitä. Tutkimusten valmistuttua saamme tietää hänestä enemmän.

LÄHTEITÄ

Herva, Vesa-Pekka 2001. Miinoja avioliittokentässä: yksilö ja seksuaalisuus Suomen esihistoriassa. Muinaistutkija 3/2001:26-37.

Lehtosalo-Hilander, Pirkko-Liisa 1982a. Luistari I: The Graves. Helsinki: Suomen Muinaismuistoyhdistyksen Aikakauskirja 82:1.

Moilanen, Ulla 2015. Ikuisesti yhdessä – kaksoishautausten tulkintaa. tietysti.fi 16.4.2015.

Väkipuukko haudasta 281 (KM18000:3171). Kuva: Ulla Moilanen.

Tähän on kuvattu viikinkiajan kaksoishaudan numero 281 hautajaistilanne. Kuva: Tuomas Myllylä.

Suuri hevosenkenkäsolki haudasta 281 (KM18000:3176). Kuva: Ulla Moilanen.

LUISTARIN MYÖHÄISET ESINEELLISET HAUDAT

1000-luvun kuluessa naisten kupurasoljet korvautuivat yksinkertaisimmilla soljilla eikä Luistarin miesten haudoissa ollut enää miekkoja. Esineellinen hautaus jäi Luistarissa pois käytöstä pääosin viikinkiajan aikana. Joitakin 1000-luvun lopulle ja 1100-luvulle ajoittuvia esineellisiä hautoja kuitenkin tunnetaan.

Pirkko-Liisa Lehtosalo-Hilander on käyttänyt viikinkiaikaa myöhäisemmelle esineellisille haudoille ajoittavaa termiä Late Period eli myöhäiskausi sen vuoksi, että varsinaisesti “ristiretkiajalle” ajoittuvat esinelöydöt ovat niukkoja. Esineiden perusteella ajoittaminen on välillä hankalaa, sillä muoti on voinut muuttua myös vaihettuvasti. Esimerkiksi Köyliön Vanhakartanon haudassa E on nähtävissä kahden myöhäisrautakautisen naisten korutyypin yhdistelmä samassa asussa; pyöreät kupurasoljet ja ristiretkiaikaan yhdistetyt sirommat hevosenkenkäsoljet (Cleve 1929:4).