Teksti: Ulla Moilanen ja Heli Etu-Sihvola

MAATALOUDEN MERKKEJÄ

Luistarin ja ympäröivien alueiden kalmistojen pitkäaikainen käyttö viittaa paikallaan pysyvään asutukseen. Eläinten rehun ja viljelykasvien niittämiseen käytettyjä sirppejä ja viikatteita esiintyy yleisesti Luistarin viikinkiajan hautalöydöissä. Arkeologisten löytöjen ja pitkään historialliselle ajalle jatkuneen kaskiviljelyn perusteella on ehdotettu, että rautakauden viljelymenetelminä olisi käytetty kiinteän peltoviljelyn ja kaskeamisen yhdistelmää. Eurassa oli todennäköisesti jo varhain pysyviä peltoja.

Luistarin hautojen eläinluista on tunnistettu sian, lampaan tai vuohen, naudan ja koiran luita. Sikaa on merovingiajalta, mutta viikinkiajan haudoista sitä ei kaivauksissa löytynyt, vaikka sikoja on varmastikin ollut. Luistarista ei ole esihistorialliseen aikaan yhdistettäviä hevosen luita, mutta hevoset näkyvät löytöaineistossa ainakin välillisesti, sillä jo merovingiaikaisiin hautalöytöihin kuuluu useampia kuolaimia. Lisäksi eri ajoilta on löydetty hevosen valjaiden ja piiskan osia. Lampaisiin ja villan käsittelyyn liittyvät keritsimet, joita on löytynyt useista Luistarin haudoista sekä haudan numero 35 värttinänpyörät. Nautoja on puolestaan voitu käyttää vetoeläiminä ja niiden lantaa on tarvittu peltojen lannoitukseen.

Muita kotieläimiä, kuten esimerkiksi kanojen tai kissojen jäänteitä ei ole Luistarista tunnistettu, elleivät löytyneet höyhenet ole peräisin kanoista.

Värttinänpaino Luistarin haudasta 35 (KM18000:1434). Kuva: Ulla Moilanen.

Keritsimet Luistarin haudasta 90 (KM18000:2028). Museoviraston Kuvakokoelmat.

METSÄSTYS

Luistarin haudoista on vain vähän metsästykseen sopivaa esineistöä keihäänkärkiä lukuun ottamatta. Haudattujen ihmisten yllä olleet turkisvaatteet ja pehmikkeeksi tai peitteeksi asetetut taljat ja turkikset kertovat kuitenkin metsän eläinten hyödyntämisestä. Luistarista on tunnistettu tähän saakka ainakin kotieläinten taljoja ja hirvieläintä mahdollisissa käsineissä (hauta 90). Haudassa numero 377 oli karhun karvaa (Kirkinen, Lehtosalo-Hilander) ja haudassa 283 mahdollisesti ketusta tehdyt rukkaset (Kirkinen 2019: 66-67). Lasten haudoissa 118 ja 139 oli käytetty pehmusteena suden ja ilveksen taljoja (Kirkinen 2019: 63). Lisäksi löydöistä on tunnistettu lintujen höyheniä mahdollisesti pehmikkeenä käytetyistä tyynyistä haudassa 390 (Lehtosalo-Hilander 2000). Haudassa numero 35 ollut hartiaviitta (sieppuri) oli ehkä tehty majavasta (Kirkinen 2015; Kirkinen 2019: 67).

Lintumetsällä. Kuva: Ulla Moilanen.

KALASTUS

Kalastus on ollut tärkeä ja viljelyyn verrattuna varma elinkeino Pyhäjärven ja Kokemäenjoen seudulla. Luistarissa esihistoriallinen kalastus näkyy kuitenkin hyvin rajoitetusti. Röykkiöstä nro 2 on löytynyt suurikokoinen ongenkoukku (KM23607: 126). Kalastukseen liittyy myös Luistarin alueelta löytynyt pienikokoinen atrain (KM20552: 240). Kalojen pienet luut säilyvät yleensä huonosti eivätkä kalat ole välttämättä olleet osa Luistarin hautausrituaaleja. Kalaisten hautalahjojen laitto on kuitenkin ollut mahdollista, sillä esimerkiksi Sastamalan Kaukolan kalmiston tutkimuksissa löydettiin kalan jäänteet (Salmo 1952:451).

Nuoret kalamiehet. Kuva: Tuomas Myllylä.

SEPÄN AMMATTI

Rauta oli rautakaudella tärkeän raaka-aine, sillä siitä valmistettiin päivittäisessä elämässä tarvittavia työvälineitä ja esineitä, kuten kalastuskoukkuja ja atraimia, kirveitä, keritsimiä, sirppejä, viikatteita, kuolaimia, kattiloita ja nauloja. Niinpä sekä raudanvalmistus että sepäntyö olivat tärkeitä ja arvostettuja taitoja. On esitetty, että raudanvalmistukseen liittyneet erilaiset maagiset uskomukset sekä sepäntyön vaatima erikoisosaaminen tekivät näiden taitojen haltijoista erityisiä henkilöitä. Luistarista on löydetty paljon raudanvalmistuksessa syntynyttä kuonaa. Sitä oli kaikissa hautaröykkiöissä ja yksi röykkiöistä sisälsi kuonaa yli 270 kiloa. Yksittäisiä kuonanpaloja on myös laitettu toisinaan hautoihin, jossa niillä on arveltu olleen symbolista merkitystä.

Seppä työssään. Kuva: Tuomas Myllylä.

Seppien hautojen tunnusmerkkeinä on usein pidetty sepäntyövälineitä. Nykyisen Suomen alueelta tällaisia esineitä sisältäviä ruumishautoja ei ole löytynyt, mikä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö seppiä olisi alueella ollut. Työvälineiden puuttumista on selitetty mm. sillä, että esineitä on voitu käyttää hautausrituaaleissa symbolisina korvikkeina. Tällöin sepäntyövälineen olisi haudassa voinut korvata esimerkiksi jokin sepän valmistama rautaesine (vrt. Creutz 2003: 199). Symbolista korvaavuutta saattaa esiintyä muidenkin hauta-antimien kohdalla, sillä ainakin kuolainten ja valjaiden osien on toisinaan ajateltu korvaavan hautaan asetettua hevosta (Pedersen 1997: 181-182). Raudan kanssa työskentelevillä henkilöillä on saattanut olla myös muunlaista osaamista, sillä seppä on voinut olla samaan aikaan toisenlaisen käsityön spesialisti tai vaikkapa metsästäjä tai tietäjä (Barndon 2006: 102). Näin ollen hautausrituaaliin valikoituvat painotukset ovat voineet vaihdella tilanteesta ja tapauksesta riippuen, jolloin taitavakin seppä on voinut jäädä hautauksessa näkymättömäksi (Moilanen 2013: 79). Luistarista löytyneiden rautaisten sankasolkien on arveltu kuuluneen henkilöille, jotka jollakin tavalla ovat olleet tekemisissä raudan valmistamisen ja työstämisen kanssa (Moilanen 2013: 83-84). Sankasolkia sisältäneet haudat on myös tehty lähekkäin (Lehtosalo-Hilander 1982b: 52), mikä viittaisi siihen, että henkilöitä on yhdistänyt heidän eläessään jokin seikka.

Viikinkiaikainen keihäänkärki Luistarin miehen haudasta numero 80 (KM18000:2004). Kuva: Ulla Moilanen.

Viikinkiaikainen kirveenterä Luistarin naisen haudasta numero 35 (KM18000:1447). Kuva: Ulla Moilanen.

Merovingiaikainen sankasolki polttohaudasta Laitilan Vainionmäeltä (KM26563:230). Kuva: Ulla Moilanen.

Viikinkiaikaisia sepäntyövälineitä. Alasin ja langanvetorauta (KM2412) on löydetty Räisälästä. Kuvassa on lisäksi isompi vasara (KM3336) Kalannista ja pienempi vasara (KM2469) Raaseporista sekä Perniön Yliskylän merovingiaikaisen venehaudan niittejä ja muuta esineistöä (KM2912) ja naula mahdollisesti myös Räisälästä. Museoviraston Kuvakokoelmat.

Köyliöstä löydettyjä pronssiharkkoja ja eri paikoista peräisin olevia valinmuotteja, valukauha ja solkia. Museoviraston Kuvakokoelmat.

Rautakuonaa Luistarin haudan numero 12 täytemaasta (KM18000:1067). Kuva: Ulla Moilanen.

Talvinen ahjo Euran Härkänummen viikinkikylässä. Kuva: Ulla Moilanen.

LÄHTEITÄ

Barndon, Randi 2006. Myth and metallurgy. Some cross-cultural reflections on the social identity of smiths, Teoksessa Andrén, Anders, Jennbert, Kristina, Raudvere, Catharina (Toim). Old Norse religion in long-term perspectives. Origins, Changes, and Interactions. An international conference in Lund, Sweden, June 3-7, 2004. Vägar till Midgård 8: 99-103.

Creutz, Kristina 2003. Tension and Tradition. A study of Late Iron Age spearheads around the Baltic Sea. Thesis and Papers in Archaeology N.S.A 8. Stockholm.

Kirkinen, Tuija 2015. The role of wild animals in death rituals–furs and animal skins in the Late Iron Age inhumation burials in south-eastern FennoscandiaFennoscandia archaeologica32, s. 101-120.

Kirkinen, Tuija 2019. Between skins ― animal skins in the Iron Age and historical burials in eastern Fennoscandia. Helsingin yliopisto.

Lehtosalo-Hilander, Pirkko-Liisa 1982b. Luistari II. The Artefacts. SMYA 82:2.

Lehtosalo-Hilander, Pirkko-Liisa 2000. Luistari IV. A History of Weapons and Ornaments. SMYA 107.

Moilanen, Ulla 2013. Merovingiajan (n. 550-800 jKr.) rautaiset sankasoljet Archaeology of Personhood  –teorian valossa. Pro gradu -tutkielma, Turun yliopisto. Historian, kulttuurin ja taiteidentutkimuksen laitos, Arkeologia.

Pedersen, Anne 1997. Similar Finds – Different Meanings? Some preliminary thoughts on the Viking-age burials with riding equipment in Scandinavia, Teoksessa Kjeld Jensen, Claus & Høilund Nielsen, Karen (Toim.) Burial & Society. The Chronological and Social Analysis of Archaeological Burial Data: 171-184.

Salmo, Helmer 1952. Satakunnan historia II. Rautakausi. Satakuntaliitto.